JRepo

Jarkko ”JRepo” Repo on tylsyyteen tylsistynyt yrityskonsultti, joka auttaa ihmisiä olemaan yhtä hukassa kuin hän itsekin on. Toisinaan löytyy ratkaisujakin, mutta paras lopputulos syntyy etsimällä vastauksia tilanteen rajojen ulkopuolelta. Muutamassa yksisarvisessa mukana tullut oltua, joskus ehkä jopa onnistuen vastuualueella.

Teen kaiken tosissani, mutta en mitään vakavissani.

Useita kymmeniä start up -yhtiöitä olen valmentanut, jopa ihan niissä toimineita ihmisiäkin (yritysvalmennus on vaikeaa, kun yritykset on epäreaalisia entiteettejä). Lisäksi taustalla satoja keikkoja stand up -koomikkona, esiintyjänä ja ihan Neppis autokisojen tuomarinakin. Siinä on vastuuta, kun hiekkalaatikolle menee aikuisia komentelemaan.

Nykyään neuvon ja kehitän ihmisiä semivirallisesti. Vuoden 2021 aikana myin osakkuudet monista eri kuvioista (kuten free.fi) ja keskityn yhä tiukemmin edistämään hyviä juttuja. Jos haet jeesiä liiketoimintaan, joka edistää ekologisuutta ja hyvinvointia – ole yhteydessä.

Kun haluat saada uutta näkökulmaa tekemiseen, ole yhteydessä. Ensimmäinen tapaaminen ei maksa mitään ja sen aikana käydään läpi, voiko minusta olla sinulle ja/tai tiimillesi apua.

– JRepo

jarkko.repo@gmail.com
0443002795