Näkökulma mokaamiseen

Oletko joskus epäonnistunut? Hienoa, niin meistä kaikki. Silti se mukamas on häpeällistä ja piiloteltavaa, koska eihän nyt suomalainen saa olla epäonnistuja. Jokainen kuitenkin on, jossain asiassa, todennäköisesti useammassa ja useita kertoja. Miksi se sitten on kulttuurissamme yhä syntiä?

Kaikkihan lähtee liikkeelle jo koulujärjestelmästämme, jossa pahimmillaan inhimillinen virhe kostautuu tulevaisuuden mahdollisuuksien tuhoutumisena. Kyllä siinä oppii vihaamaan epäonnistumista, kun sen pelko on leivottu jo ensimmäisiin elinvuosiin. Koulussa mokaaminen voi näkyä arvosanoissa, joka estää tiettyyn oppilaitokseen pääsemisen ja siten työuran katoamisen. Aika suuri stressi isketty jo pienten lasten niskaan.

Ei lienee ihme, että järjestelmästä selviytyneet, joista suurin osa tuurilla, otaksuvat, että ne mokaajat ansaitsivat kohtalonsa. Meillä on tapana syyttää sattumaa vain omien virheidemme osalta ja pitää muiden mokia ansaittuina lopputulemina. Sitähän maailma ei ole. Suurin osa meistä, ainakin minä itse, ovat päässeet asemaansa järjettömän suurella määrällä sattumanvaraisia lopputulemia ja roimalla annoksella tuuria.

Kuten viihde-esiintyjä Bo Burnham (suosittelen katsomaan esityksensä Netflixistä) on haastattelussa todennut:

Don’t take advice from people like me who got very lucky. Taylor Swift telling you to follow your dreams is like a lottery winner saying ”Liquidize your assets! Buy lottery tickets, it works!”.

Joten miksi me kuuntelemme ”onnistumisen mantraa” päivästä toiseen, jos reaalimaailma toimii vastoin karmanlakeja? Miksi sysäämme ne epäonnistujat mokaajien kategoriaan, vaikka me itsekin voisimme sinne kuulua?

Sen sijaan, että kategorisoimme ihmisiä onnistujiin ja epäonnistujiin, tulisi meidän olla välittämättä siitä. Oikeastaan ne epäonnistujat, joihin myös itse kuulun tietyiltä osa-alueilta (konkurssitaustaa, avioeroa jne), omaavat paljon sellaista oppia maailmasta, joka puuttuu niiltä, jotka ovat viilettäneet voitosta voittoon.

Tämä selittää myös osittain sen, miksi yhteiskunta on polarisoitunut ”hyviksiin” ja ”pahiksiin” vallassa olevien mielestä. Mokaajien oikeuksia kun ei oikein aja edes oppositiopuolueet, tai populistisetkaan puolueet aidosti. Ei lienee ihme, että kansakuntamme kokee yhä suurempaa eriarvoisuutta, kun jokainen sattumanvaraisesti sivuraiteelle joutunut isketään mokaajien kategoriaan ja lukitaan sinne.

On helppoa hyväosaisena tuomita muita ja todeta, että olisi yrittänyt enemmän. Eihän se niin toimi – jokainen varmasti yrittää juuri niin paljon kuin kykenee. On tuurista kiinni onnistuuko vaiko ei. Toki joillain on sitä tuuria jo syntyessään enemmän kuin toisilla, eikä siitäkään saa olla ilkeä heille – tuskin kukaan on valinnut syntymäasemaansa…

Eli hyväksytään mokaaminen. Ollaan jopa ylpeitä siitä, että senkin jälkeen jatketaan eteenpäin. Suomi nousuun, virheiden kautta.

Kuva on otettu kesäisen aurinkoiselta taivaalta jokin viikko sitten, kun kuu kirkkaana myös paistoi. Kait siinä jotain symboliikkaa on tähän liittyen.