Reagoi muutokseen ajoissa

Laskutuspalveluiden toimialalla myllersi noin kuukausi sitten, kun yllättäen tuli tieto uudesta lakitulkinnasta. Tilanteessa osa alan toimijoista selvisi voittajina.

Kehitimme Free- Laskutus Oy:ssä pitkään YEL-vakuutukseen pohjautuvaa Free Yrittäjyyttä laskutuspalvelun asiakkaille. Palvelu saatiin valmiiksi 1.5.2017 voimaan astuneen lakitulkinnan kanssa, joka siirsi itsensä työllistäjät YEL-vakuutuksen piiriin.

Muutos herätti paljon tunteita. Free- Laskutus Oy:n asiakkaiden osalta YEL:n piiriin siirtyminen oli huomattavan positiivista. Yrittäjyyden joustavuus yhdistettynä laskutuspalvelun tuomaan turvaan herätti iloisen vastaanoton.

Palvelua onkin kehitetty aktiivisesti käyttäjien ja sidosryhmien kanssa vastaamaan muuttuvaa työelämää ja yrityksessä on pyritty olemaan tietoisia siitä, mihin suuntaan eri sidosryhmät haluavat toimialaa viedä.

Keskustelujen perusteella tuntuu silti, että harva enää edes kaipailee pitkää työuraa yhden yhtiön palveluksessa, vaan omaa osaamista halutaan markkinoida laajalti.

Muutos on nähtävillä kaikkialla. Nuoret pysyvät yhä lyhyempään työpaikoissa ja vaihtavat uraakin useamman kerran. Onko muutos sitten hyväksi vai ei? Siitä voimme keskustella erikseen. Pirstaloituva työelämä on kuitenkin jo keskuudessamme ja voimme siihen reagoida joko asian kieltäen tai hyväksyen.

Mihin suuntaan Free- Laskutus Oy jatkossa kehittyy – se riippuu asiakkaista. Free- Laskutus ja asiakkaansa saivat tästä muutoksesta suuren hyödyn, koska olimme ennakoineet eri vaihtoehtoja ja pystyimme reagoimaan nopeasti.

Jokaisen olisi hyvä seurata omaan elämäänsä liittyvää informaatiota. On toimialana mikä tahansa, aina löytyy benchmarkattavaa jostakin. Jos haluaa toimia yksin pimennossa, voi tulla yllätyksenä se, että eihän kukaan halunnutkaan Windows puhelimia Nokialta.

Kuva on otettu Luxemburgissa, pienvaltiossa, joka on selvinnyt erinomaisesti tekemällä itsestään houkuttelevan yhtiöille ja asukkailleen. Luxemburg on reagoinut maailman muutoksiin ja pyrkinyt olemaan edelläkävijä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s