Kehumisesta…arkikehumisesta

Olen noin puolentoista vuoden ajan kehunut asioita LinkedIn:ssä. Kun aloitin kehumisen verkostossani oli joitakin satoja ihmisiä. Tällä hetkellä luku on kait n. 2700 paikkeilla (en oikeastikaan sitä seuraa, mutta asia on kiinnostanut joitain tahoja).

Kun tein ensimmäisiä kehuja, ne saivat joitain kymmeniä näyttökertoja, ehkä jopa parhaimmillaan mentiin tuhanteen.

Tällä hetkellä kymmenen viimeisintä kehua on saanut keskimäärin tuhansia näyttökertoja. Parhaimmillaan yli 40 tuhatta näyttöä muutamalla kehupäivityksellä.

Ne ovat tarpeettomia lukuja itselleni. En välitä siitä näkeekö kehun miljoona ihmistä vai ei, jos tekstillä ei olisi muuta merkitystä. Merkitys syntyy siitä, että saan kehua asioita ja ihmisiä. Saan siitä itse hyvän fiiliksen, siksi sitä teen – se tuntuu oikealta.

Jätin aikanaan lihan pois ruokavaliosta, koska siitä tuli parempi olo itselle. Miksi kiskoa lihaa, jos sen maku on vain hitusen parempaa kuin jollain muulla ja siitä saa väsyneen läsähtäneen olon?

Kasvisruokavalio tuntuu oikealta.

Kehuminen on mielestäni eettisesti hyvä teko. Saan sillä nostettua esille hyviä juttuja ja ehkä jopa heräteltyä hyvää mielialaa muissa (näin ainakin tuhannet ovat kertoneet).

Mutta en tee sitä numeroja varten. En tee sitä ollakseni somevaikuttaja (olen kuullut sellainen olevani nyt useamman kerran kesän aikana) – teen koska se tuntuu oikealta.

Taustalla ei ole suuria pyrkimyksiä luoda itselleni henkilöbrändiä, vaan muuttaa itseäni. Kun aloin kehumaan, en osannut sitä. Ahdisti jos joku kehtasi minua kehua. Se harmitti ja pakkohan sitä oli ryhtyä tuulimyllyjen kanssa taistoon ja muuttaa Suomi kehumisen ykkösmaaksi, monessa muussa sitä jo olemme.

Kehutaan maailma paremmaksi. Ehkä et halua tehdä sitä samoista syistä kuin minä, se on ok. Tupataan olemaan erilaisia. Ehkä haluat tehdä siitä itsellesi henkilöbrändin – anna mennä, kunhan aidosti opit kehumisen merkityksen. Ehkä haluat saada lisää silmäpareja tuottamallesi sisällölle – ole hyvä ja kehu.

Kehuminen toimii, kunhan kehuttava on aidosti mielestäsi kehunsa ansainnut. Teet niitä sitten mistä tahansa syystä – maailmasta tulee vähän mukavampi meille kaikille. Tee se, koska se tuntuu sinusta oikealta. Ne syyt varmasti poikkeavat omistani.

Tekstin kuvana on yksi hilpeimmistä linnuista maailmassa. Se näyttää dinosaurukselta ja kuulostaa viidakkorummulta. Menneiden vuosien asioita. Kehuminenkin on kuollut monen mielestä. Mutta jos kenkänokka tirppa on yhä olemassa, on maailmassa tilaa kehumisellekin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s